fbpx

Kokemuksia MyEMS Oy:stä

Mitä mieltä asiakkaat ovat MyEMS Personal Training palveluista?

Te olette meidän huomion keskipisteenä

Tuija

Tuijalla alkoi harjoittelu ensin kuntoutustyyppisesti kaularangan leikkauksen jäljiltä, mutta nyt harjoittelun edetessä, ovat myös tavoitteet päivittyneet monin eri tavoin. Painonhallinta on helpottunut ja vartalonmuokkaaminen on tullut mahdolliseksi, kun ensimmäiset ongelmat saatiin selätettyä.

Onko sinulla ongelmia, jotka tuntuvat laskevan jatkuvasti elämänlaatuasi? Anna meidän auttaa, sinun tarvitsee vain varata aika ja kokeilla!

Katriina

Vaikkei kunto olisi aivan huipussaan, on MyEMS loistava paikka aloittaa elämänlaatunsa kohentaminen. Katriina uskaltautui pitkällisen harkintansa jälkeen kokeilemaan, ja ilokseen huomasi, ettei todellakaan ketään jätetä yksin. Nyt hetken liikkuneena moni asia on mennyt paremmalle tolalle, ja innostuminen ainoastaan kasvaa tehdessä. Jos kaipaat apua, älä epäröi pyytää sitä! Olemme MyEMS studiolla juuri Sinua varten!

Pertti ja Heli

Tapasimme Pertin ja Helin messuilla, jossa kerroimme palveluistamme. Alkuun oli tietysti hieman skeptinen ilmapiiri jostain näin eksoottisesta treenimuodosta, mutta ensikokeilun jälkeen tämä ihastuttava pariskunta jäi asiakkaiksi MyEMS-perheeseemme. Harjoittelu tosiaan sopii aivan jokaiselle! Mikäli et ole ihan varma, mitä tehdä, kuinka tehdä tai missä tehdä, ota meihin yhteyttä! Kenenkään ei tarvitse treenata yksin!

Anne

Anne on tullut “perheeseemme” 2018 marraskuussa. Aina ei tavoitteita ole vain yhtä, vaan esimerkiksi Annen tapauksessa taisteluita oli monia. EMS-harjoittelu personal trainerin opastuksella tarjosi Annelle välineitä taistella ongelmiaan vastaan, ja esimerkiksi toivottomalta tuntuneet polvet alkoivat kestää lopulta kyykkäämistä, ja sivuvaikutuksina elämän ja -painonhallinta ovat parantuneet. Mikäli koet, että liikunnan saralla sinulla on useita haasteita, tule meille kokeilemaan, saisimmeko yhdessä ratkaistua niitä!

ANNIINA

Anniinalla, kuten monilla muillakin meistä, on usein kiire aikataulu. Siihen ei välttämättä sovi aivan jokainen urheiluharrastus, ja kuitenkin tahto saada tuloksia on kova.

MyEMS-studio sopii tähän tilanteeseen mainiosti. Modernin teknologian ansiosta harjoitukset kestävät 20 minuuttia, ja siinä ajassa ehditään tarvittaessa tehdä koko vartalon kattava harjoitus. Anniina onkin aina ottanut treeniajasta kaiken ilon irti, eikä ole hymy hyytynyt kovassakaan treenissä.

Mikäli aikaa ei ole tuhlattavaksi, MyEMS:llä voit säästää aikaasi!

Jari

Seuraavana vuorossa on Jari, joka on tehnyt jo nyt valtavan työn kehittyessään liikkujana. Tahdomme kiittää Jaria haastattelusta ja olemme iloisia, kun kuulut porukkaan!

Danny

Tässä videossa kuulumisiaan kertoo asiakkaamme Danny.

Impulssiharjoittelu sopii mainiosti esimerkiksi kehonrakennuksen tueksi. Lisääntynyt hermotus parantaa treenitehoa myös studion ulkopuolisessa harjoittelussa, jolloin se epäsuorasti tuo lisähyötyä jopa saliharjoitteluun.

MyEMS sopii siis myös sinulle, joka haluat maksimoida lihaskasvua ja saada enemmän kapasiteettia käyttöösi!

Maiju

Tässä MyEMS kokemuksiaan kertoo Maiju, joka on varustettua aivan mahtavalla persoonalla!

Jin

Tässä asiakaskokemuksensa jakaa Jin, joka Kiinasta tultuaan Suomeen huomasi, ettei pelkästään kuntosalijäsenyys itsessään vielä tuonut sellaisia tuloksia, mitä hän oli toivonut. Ohjauksella ja kovalla työllä Jin on saanut paljon aikaiseksi lyhyessä ajassa, eikä tahdonvoimalle ole näkyvissä loppua. Olemme todella onnekkaita näin positiivisesta asiakkaasta!

Jussi

Jussi on asiakkaana suhteellisen tuore, mutta sitäkin vakuuttuneempi. Hän kaipasi harjoitteluunsa lisäbuustia, jota studiomme mielihyvin hänelle tarjoaa. Treenit ovat olleet monipuolisia ja työskentely on Jussin kanssa ollut todella helppoa.

Mikäli itse kaipaat buustia treeniisi tai esimerkiksi tavoitteisiin pääsemisessä, tule kokeilemaan studiotamme!

MyEMS-studio sopii tähän tilanteeseen mainiosti. Modernin teknologian ansiosta harjoitukset kestävät 20 minuuttia, ja siinä ajassa ehditään tarvittaessa tehdä koko vartalon kattava harjoitus. Anniina onkin aina ottanut treeniajasta kaiken ilon irti, eikä ole hymy hyytynyt kovassakaan treenissä.

Mikäli aikaa ei ole tuhlattavaksi, MyEMS:llä voit säästää aikaasi!

Christine

Christina oli MyEMS:llä harjoittelussa, ja huomasimme hänestä huokuvan halua oppia uutta kaikesta mahdollisesta, ja harjoittelun lopuksi hän huomasikin saaneensa MyEMS-studion trainereilta paljon tietoa liikunnasta ja ravitsemuksesta. Näinpä hän halusi jatkaa asiakkaana, eikä kehittymiselle näy loppua. Kuten hän itse sen mainitsee, tulokset puhuvat puolestaan.

Mikäli haluat saada tuloksia liikunnan ja ravitsemuksen saralla, tule käymään studiollamme!

Katri

Katrilla on usein kiire, mutta hän haluaa silti liikunnan olevan mieluisaa ja hyvässä ympäristössä. Yrittäjän arki saattaa välillä tuntua haastavalta, mutta onneksi MyEMS tarjoaa puoleksi tunniksi pakopaikan arjesta. Katri onkin aivan mahtava tuttavuus, joka parantaa käydessään myös trainereiden päivää. Mikäli kiireisessä arjessa positiivinen ja kannustava liikuntakokemus tasapainoittaisi, tule kokeilemaan EMS-harjoittelua!

Kati

Joskus tuntuu, ettei harjoittelu pure, vaikka kuinka yrittäisikin. Onneksi, on paikkoja kuten MyEMS! Kati oli todella yllättynyt käydessänsä ensimmäistä kertaa studiolla ja hurahti harjoitusmuotoon heti. Tekniikkaharjoittelu toi ymmärrystä ongelmiin, jotka olivat taustalla hidastaneet tahtia, ja pieni tekniikkaharjoittelu toi lisäkipinää harjoitteluun. Jos kaipaat opastusta oikeisiin liikeratoihin, MyEMS:n personal trainerit voivat opastaa eteenpäin!

Kalle

Kalle on harjoitellut kanssamme jo 2018 vuoden lokakuusta. Kallella on usein kiireettä omassa elämässään, mutta lihaskunnosta täytyisi silti pyrkiä pitämään huolta. Tähän studioharjoittelu on soveltunut loistavasti, ja saa treenata rauhassa trainerin kera. Mikäli pystyit samaistumaan Kallen kertomaan, tule ihmeessä kokeilemaan, miltä privaatti PT:n kanssa tehty harjoittelu tuntuu, tietenkin modernilla teknologialla höystettynä!

Tyytyväisiä asiakkaita

Ville Ahvenainen, Kouvolan Power Gym -yrittäjä

”Päätettiin testata MyEMS:n konseptia, vaikka alkuun ajateltiin että onko tämä joku vastaava ”huuhaa” homma, kuin mitä esimerkiksi TV Shopin ”vatsalihaslaite” aikoinaan oli. Nieltiin kuitenkin ennakkoluulot, otettiin porukka kasaan ja lähdettiin testaamaan. Alkuun puettiin puuvillaiset alusasut, jonka päälle laitettiin sukelluspukua muistuttava haalari. Treenin kestoksi luvattiin vain 20 min, joka sai pitkään kisamielessä salia harrastaneet huvittuneiksi. Treenin alettua, alkoi porukalla hymy nopeasti hyytymään. Hauskaksi homma menikin siinä kohtaa, kun ohjaaja sanoi, että ”Nyt on lämmittelyt tehty, eiköhän aleta treenaamaan”. 😲

Puku antoi sähköimpulsseja suoraan työskentelevään lihakseen, joka pakotti lihasta supistumaan enemmän ja enemmän. Ohjaaja piti huolen, että kaikkien tekniikka pysyi varmasti kunnossa, samalla pitäen myös huolen, että palautukset eivät todellakaan venyneet liian pitkiksi. Meidän ajatus TV shopin tuotteesta mureni kyllä täysin treenin aikana. Kaikki olivat totaalisen kaikkensa antaneita ja meistä kaikki olivat kuitenkin eri alojen kilpaurheilijoita!

Treeni selkeästi pystytään räätälöimään asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti. Me haluttiin testata, onko tästä mihinkään ja voin sanoa että kyllä on! Jos asuisin Tampereella, niin en miettisi hetkeäkään MyEMS:n palveluiden käyttämistä. Kiitos vielä huikeille ohjaajille ja tiimille hienosta kokemuksesta! ⭐”

Mbye Bittaye:

”I tore my patella tendinitis 6 months ago during our playoffs. I taught surgery was my only way out till I met this guy Oskars at koulukatu he invited me to the studio to try out the EMS rehabilitation program. I’m glad and proud to say after three months the tear on my patella tendinitis healed unbelievably using tens and EMS, I will highly recommend to anyone who has and injury or wanna get there body/shape goal hit MyEMS Oy, cuz they have a great facility where you’ll get help in reaching your goals and at the same time you’ll feel and amazing feeling of being part of MyEMS Oy family those guys are awesome. They are really awesome and friendly but when it comes to the work-out session you’ll hate them couse they’ll push you over you limits which I love most. I still got a long way to getting fit and be back on the basketball court, but with the help of MyEMS Oy studio I’m 100% confident I’ll get there sooner that I estimated. So stop hesitating just go try it out and see for yourselves. You won’t regret it I promise!”

Linda Huhtala:

”5 tähteä, 5 tähden treenit! Paitsi, että treenaamisen muoto on uusi ja tehokas sekä sopii kiireisen ihmisen arkeen, on sali ja sen henkilökunta erittäin mukava. Ehdoton plussa treenatessa, kun jokainen treeni on omanlaisensa, eri ohjaajan kanssa. Suosittelen!”

Riikka Lehtonen:

”Todella loistava kokemus!”

Janne Laurila:

”Sain laadukasta ohjausta ja pääsin hyvin alkuun voimaharjoittelussa.”

Joni Pekkanen:

”Suosittelen lämpimästi kaikille,nyt 8 viikkoa takana ja kovaa on menty.Reenin kesto 20min kerta,joten kaikilta löytyy sen verran aikaa.Te jotka epäilette käykää kokeilemassa yksi kerta ja you will understand.”

Heikki Ihanamaki:

”Mahtava paikka ja todella osaava ja motivoiva henkilökunta. Ensimmäisten viiden viikon aikana jo paljon näkyviä tuloksia! Vahva suositus!!!”

Camilla ”Camy” Rauhala:

”Alternative workout for a busy gym lover or a professional athlete ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️”

Satu Jouhki:

”Todella hyvä reeni, hyvät ohjaajat, kaikki liikkeet ja asennot hyvin ohjattuna. Suosittelen lämpimästi puolen vuoden kokemuksella. Todella hyvä lisä omaan viikko-ohjelmaan, erilainen ja tehokas”

Sara Heikkilä:

”MyEMS studiolle on aina kiva tulla, koska puitteet ovat kunnossa ja huiput PT:t ohjaavat treeniäsi. Nopealla treenillä saa itsestä kaiken irti ja teho tuntuu! Todella koukuttavaa!”

Anniina Raatikka:

”Kokonaisvaltaista hyvinvointia. Paras sali jossa olen koskaan käynyt. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!”

Sami Puttonen:

”Suosittelen lämpimästi, tässä kolme syytä miksi:

1) Asiantuntevat sekä erittäin ystävälliset ohjaajat. Heistä näkee selvästi ”rakkaudella työhön” -asenteen ja joilla on kyky huomioida asiakkaat yksilöinä.

2) Paikka. Erittäin mukava ja siisti monipuolinen gymstudio, jonne treenaamaan mennessä ei tarvitse edes omaa pyyhettä tuoda mukana

3) Tehokkuus. Vaikka treeni kerta on vain vähän vajaa puoli tuntia niin jo kuuden viikon jälkeen sain kaveriltani kommentin: ”Näin sinut kaupungilla ja katsoin että voitko se olla sinä kun hartialeveytesi näytti kasvaneen”.”

Georgios:

”Loistavat personal trainerit ja treeni on todella henkilökohtaistettua ja ammattimaista. Eri ohjaajat eri erikoisvahvuuksineen osaavat auttaa ravinto- sekä treeniasioissa ilman turhaa jargonia tai muuta monimutkaista kuvioita. Treenit ovat nopeita ja erittäin tehokkaita! Olen treenannut MyEMS:llä vain 2 kk ja olen jo todennut huomattavan muutoksen asenteessani treenaamiseen, kehossani ja yleisesti ruokavaliossani. Suosittelen vähintään kokeilemaan!”

Niia Kviatkovskaia:

”After 1,5 months with myEMS I can definitely say that there is no magic pill for looking good/loose weight/shape your body. However, myEMS gave me incredible results! I never been same strong physically after same time period even going to gym 4-5 times a week🧐 I still have issues with my eating, but I know I’m doing better every day. What is most important I don’t feel like “I’m weak, it makes no sense to train if I eat badly”🤞🏻 MyEMS don’t only change my body, they changed my mind🤘🏼 Now I love trainings and even run to closest gym when have free time at work😳 
And I’m very-very happy to see Ruta, Oskars and Tero, each of them is a great coach and inspiring person❤️ 
P.S.: sometimes I feel sad it’s only possible to go with 2 times/week🤷🏼‍♀️”

Anne Majaniemi:

”Ensimmäinen mutta ei taatusti viimeinen MyEMS kokemus takana, koko kroppa sai kyytiä 20 min tehotreenissä 🌪💪
Hienot uudet tilat, helppo tulla ja lähteä, kaikki treeniin tarvittava vaatteet mukaan lukien paikan päällä, loistava palvelu ja PT, mahtavalla tsempillä vedettiin setti läpi, jäi todella hyvä ja energinen fiilis 😊 
Vahva suositus 👍”

Gabriela Oprisan:

”Firstly…I’ve never been in a gym with a better vibe! The trainers and gym itself are very friendly. My trainer is amazing, she gets the balance right between motivating you and supporting you to achieve your full potential. I really enjoy my time there”

Sanni Välimäki:

”Todella ammattitaitoista palvelua ja henkilökohtainen valmennus, sekä fyysinen että henkinen puoli huomioidaan!”

Teemu Järvenpää:

”Mahtava ja ammattitaitoinen henkilökunta jonka kanssa treeni sujuu! Suosittelen lämpimästi kaikille!”

Kalle Kurikka:

”8 viikon treenit takana. Hyvä fiilis ja loistava henkilökunta. Kannattaa ehdottomasti tulla kokeilemaan!”

Mairi Pöltsam:

”Suosittelen ehdottomasti edes kokeilemaan. Käytössä ovat mukavat tilat ja palvelua tarjoavat energiset ihmiset. :)”

Iida Repo:

”Kiitos MyEMS! 16 leikkauksen taktiikalla tässä ollaan liikenteessä ja nyt ensimmäistä kertaa vammautumisen jälkeen pääsen ilman apua kyykkyyn ja ylös. Treeni on auttanut minua vahvistamaan lihaksia, joita en vamman vuoksi ole saanut treenattua ja kiireisellä yrittäjälläkin on 20min tehotreeneihin oikeasti aikaa. Olen niin kiitollinen että voin treenata MyEMSillä teidän ammattimaisten ja minusta välittävien Personal Trainereiden kanssa!”

Henri Vuolle:

”Loistava palvelu ja vastaanotto joka kerta. Helppo tulla, kun et tarvitse mitään mukaasi. Treenivarusteet, pyyhkeet, shampoot ym löytyy talon puolesta Treeni on aina tiukka ja sähköpuku tuo uutta ulottuvuutta saliharjoitteluun.”

Hanna Laakso:

”Loistava palvelu ja ilmapiiri. 👍😃 Suosittelen lämpimästi!!”

Timo Vartiainen:

”Mielenkiintoinen uusi reenimuoto, joka kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa itse. Plussaa myös asiantuntevasta ja energisestä henkilökunnasta.”

Johannes Peltonen:

”Treenin jälkeen oli todella energinen olo koko loppupäivän, toisin kuin minulla yleensä. Loistavaa asiakaspalvelua, lämmin suositus!”

Katriina Nyrö:

”Ehdottomasti paras paikka, missä olen koskaan ollut. Loistava, asiantunteva henkilöstö ja täyden palvelun talo. Ja hienoa on tietysti se, että lihaskunto on selkeästi parantunut, takana reilut 4kk ja kerta viikkoon. Kertaakaan ei ole käynyt edes mielessä, että jättäisin reenin väliin.”

Sanna Kortsalo:

”Huippu paikka ja ihanat PT:t! 😊 Nopeat ja tehokkaat treenit asiantuntevassa ohjauksessa. Ei tarvitse yksin treenta, aina on PT mukana ohjaamassa ja tsemppaamassa 😊 Suosittelen lämpimästi!”